SDP - Mänttä-Vilppula 1.5.2024

Kansanedustaja Piritta Rantanen(sd.) toi vapputervehdyksen

Kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) toi vapputervehdyksen

Mäntän työväenyhdistyksen soittokunnan vappukonserttiin 1.5.2024.

Kansanedustaja Piritta Rantanen totesi mm. seuraavaa:

- Näin työn juhlan päivänä sitä toivoisi voivansa puhua iloisista ja hyvistä asioista. Miettiessäni työelämää, työntekijöitä ja ajankohtaisia asioita laajemminkin, hyvät uutiset ovat olleet vähissä. Orpo-Purran oikeistohallitus on ryhtynyt romuttamaan suomalaista hyvinvointivaltiota ennennäkemättömällä tavalla. Nykyisen hallituksen tavoitteena näyttää olevan luokkayhteiskunnan palauttaminen Suomeen. Suomen, jossa rikkaat elävät omaa suojattua elämäänsä ja muut saavat pärjätä miten osaavat.


SIVUN ALKUUN

 

Marika Ala-Herttuala

kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Aluehallituksen konserni- ja toimitilajaoston jäsen

Jussi Jatkola

kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtaja

Arto Lehtinen

Kaupunginhallituksen jäsen

Auli Välimäki

Kaupunginhallituksen jäsen