SDP - Mänttä-Vilppula 21.3.2022

Marika Ala-Herttuala Aluehallituksen konserni- ja toimitilajaostoon

Marika Ala-Herttuala Aluehallituksen konserni- ja toimitilajaostoon

Kymmenen Pirkanmaan kaikkiaan 23 kunnasta ei saanut aulevaaleissa varsinasta jäsentä aluevaltuustoon. Koko Ylä-Pirkanmaan alue jäi ilman valtuustopaikkaa.

Alueellinen tasapuolisuus on ollut yksi ohjaava tekijä, kun puolueet ovat nimenneet ehdokkaitaan luottamuspaikoille. Puolueet ovat myös sopineet, että ne yhdessä huolehtivat ilman valtuustopaikkaa jääneiden kuntien aseman turvaamisesta.

Tämä näkyy nyt myös esimerkiksi sosialidemokraattien valinnoissa. Tarkistuslaskennassa aluevaltuuston 1. varasijalle pudonnut Mänttä-Vilppulan Marika Ala-Herttuala (sd.) valittiin varsinaiseksi jäseneksi Aluehallituksen konserni- ja toimitilajaostoon. Keijo Kaleva (sd) Virroilta valittiin varsinaiseksi jäseneksi Aluehallituksen henkilöstöjaostoon. Valintoihin alueellisen edustavuuden lisäksi vaikuttaa, esimerkiksi sukupuolten välinen tasa-arvo, äänimäärä aluevaaleissa sekä valittavan osaaminen ja kokemus.

Konserni- ja toimitilajaoston tehtävänä on valmistella konsernin omistajaohjauksen periaatteita ja konserniohjetta sekä vastata konserniohjauksen ja omistajaohjauksen täytäntöönpanosta. Lisäksi jaosto valmistelee maankäyttöön ja toimitiloihin liittyviä strategisia linjauksia sekä seuraa suurten investointihankkeiden valmistelua ja toteutusta.

Henkilöstöjaosto valmistelee hyvinvointialueen henkilöstöpoliittisia sekä yhteistoiminnan ja työsuojelutoiminnan periaatteita sekä henkilöstöä koskevia ohjelmia ja palkitsemisperiaatteita

Lisäksi on hyvä huomata, että aluevaltuuston tamperelainen jäsen, Markku Virkamäki (sd.), sai paljon ääniä Mänttä-Vilppulasta.

Markku Virkamäki on Aluevaltuuston paljon palveluita käyttävien asiakkaiden valiokunnan puheenjohtaja.

On kuitenkin hyvä muistuttaa , että kaikkien katseen on oltava koko Pirkanmaassa.

On tärkeää, että esimerkiksi palveluja sijoitettaessa viestit kulkevat eri alueilta ja kunnista aluevaltuustolle ja valtuustolta kuntiin.

Keijo Kaleva Virrat ja Markku Virkamäki Tampere


SIVUN ALKUUN

 

Marika Ala-Herttuala

kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Aluehallituksen konserni- ja toimitilajaoston jäsen

Jussi Jatkola

kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtaja

Arto Lehtinen

Kaupunginhallituksen jäsen

Auli Välimäki

Kaupunginhallituksen jäsen