Komissaari Jutta Urpilainen kertoi 19.11.2023 SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa olevansa käytettävissä SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Hän totesi puheessaan, että presidentinvaaleissa on kyse yhteisistä arvoistamme:
"Näissä vaaleissa ei ole kyse minusta, vaan meistä kaikista. Meidän yhteisistä arvoistamme.
Emme nytkään näe 12 vuoden päähän. Mutta sillä on merkitystä, mikä on se suunta, johon haluamme kulkea tänään ja huomenna.
Me haluamme koota kansakuntia yhteistyöhön rauhan, kansainvälisen oikeuden ja monenkeskisen yhteistyön puolesta.
Me haluamme sitoutua Euroopan unioniin, jonka me näemme rauhan projektina, vihreän siirtymän edelläkävijänä ja demokraattisten arvojen vartijana.
Me haluamme tuottaa turvallisuutta osana Natoa. Me näytämme teoilla: Suomi puolustaa maataan. Me näytämme teoilla: Suomi on sitoutunut asevalvontaan ja kriisinhallintaan.
Me haluamme koota kansakuntaa. Meidän Suomessamme toisen menestys ei perustu toisen polkemiseen. Me haluamme maan ja maailman, jossa kaikkien ihmisoikeuksia vaalitaan.
Me haluamme luoda uskoa tulevaisuuteen. Varmuutta siitä, että minusta ja läheisistä pidetään huolta, kun askel ei kanna - tai mieli uupuu. Meidän Suomi on toisistamme välittämisen suurvalta.
Olen käytettävissä presidenttiehdokkaaksi, jotta ketään ei jätetä. Ei nuorta, ei vanhaa. Ei veljeä, ei siskoa."
Puoluevaltuusto nimittää SDP:n presidenttiehdokkaan virallisesti ylimääräisessä puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä 2.12.2023
Tehdään yhdessä Jutasta seuraava tasavallan presidentti!