SDP - Mänttä-Vilppula 14.2.2020

Tulevaisuusinvestoinnit liikkeelle: Valtio ja kunnat sopuun suurten raidehankkeiden edistämisestä!

Suomi liikkeelle ja tulevaisuusinvestoinnit käyntiin!

Valtio ja kunnat ovat päässeet yhteisymmärrykseen Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnittelua edistävien hankeyhtiöiden perustamisesta sekä eri osapuolten rahoitusosuuksista.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Nämä merkittävät hankkeet edistävät liikenteen ilmastotavoitteita, laajentavat työssäkäyntialueita ja kohentavat ihmisten elämänlaatua. Suomi luo pohjaa tulevaisuuden talouskasvulle kestävällä tavalla.

Hankeyhtiöiden toimialana ja tehtävänä olisi raidehankkeisiin liittyvä suunnittelu ja sen rahoittaminen rakentamisvalmiuteen asti. Molemmille hankkeille haetaan EU:n CEF-rahoitustukea.

- Olen erittäin tyytyväinen siitä, että näiden hankkeiden suunnittelu päästään nyt aloittamaan ja näin moni kunta on sitoutunut hankkeisiin. Nopeat raideliikenneyhteydet helpottavat työssäkäyntiä ja ovat aivan välttämättömiä hankkeita siirtymisessä kohti kestävää liikkumista. Nyt saatu sopu mahdollistaa myös sen, että voimme hakea hankkeisiin EU:lta tukea jo helmikuun lopulla päättyvässä haussa, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla aloitettiin marraskuussa 2019 Suomi-radan ja Turun tunnin junan osakassopimusneuvottelut, jotta hankeyhtiöt voitaisiin perustaa yhteistyössä valtion ja kuntien kanssa. Neuvotteluryhmiin ovat osallistuneet liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi kunnat, valtiovarainministeriö, Väylävirasto ja Suomi-radan neuvotteluihin myös Finavia. Hankeyhtiöissä on mukana yhteensä 25 kaupunkia ja kuntaa.

Osakassopimusten lopullinen hyväksyminen ja hankeyhtiöiden perustaminen edellyttävät vielä valtion, kuntien ja Finavian päätöksentekoa omissa päätöksentekoelimissään. Valtion osalta asiaa käsitellään talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa maaliskuussa 2020. Kuntien osalta päätöksenteko tapahtuu helmi-huhtikuussa 2020.

Nyt saavutettu yhteisymmärrys mahdollistaa sen, että molemmille hankkeille voidaan hakea EU-tukea Verkkojen Eurooppa -rahoitusvälineestä parhaillaan avoinna olevalla hakukierroksella (Connecting Europe Facility, CEF). CEF Liikenne 2019 -haku avattiin 16.10.2019 ja se päättyy 26.2.2020.

Liikenne- ja viestintäministeriössä on lisäksi käynnissä selvitys ja vertailu itäisen nopean yhteyden linjauksesta. Tätä raideyhteyttä edistetään yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa.


SIVUN ALKUUN

 

Marika Ala-Herttuala

kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Aluehallituksen konserni- ja toimitilajaoston jäsen

Jussi Jatkola

kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtaja

Arto Lehtinen

Kaupunginhallituksen jäsen

Auli Välimäki

Kaupunginhallituksen jäsen