Tero Rönni turhautui eduskuntatyöhön

Tero Rönni (sd.) ilmoitti keväällä 2010, ettei enää aio ehdolle 2011 eduskuntavaaleissa. Rönni kertoo, että syynä vaaleista jättäytymiseen on turhautuminen eduskuntatyöhön.

- Niin kuin joku on sanonut, että ihmisten kusitolppana oleminen on raskasta. Tuolla toreilla osa hyökkää kimppuun ihan pahimman vihamiehen tapaan. Puheet ja otteet ovat koventuneet selkeästi, Rönni sanoo.

Kansanedustajan työn muutos yhä enemmän sosiaaliseen mediaan tukevaksi, verkkosivujen päivittämiseen ja Facebookissa näkymiseen kannustavaksi ei myöskään ole Rönnin mieleen.

- Minusta se on vähän vastenmielistä. En tykkää keskustella ihmisten kanssa nimettöminä ja ilman kasvoja. Mieluummin kasvotusten.

Vaikka kansanedustajat saavatkin toimia sylkykuppina joillekin, on Rönnin mukaan kuitenkin suurin osa kansasta tietoisia kansanedustajan työstä. He arvostavat kansanedustajia edelleen.

- Sellaiset ihmiset, joiden kanssa pääsee keskustelemaan ja joiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä, niin heidän suhtautumisensa ei ole muuttunut juuri mihinkään, Rönni kertoo.

Rönni oli eduskunnassa kolme kautta vuodesta 1999 vuoteen 2011.


SIVUN ALKUUN

 

Marika Ala-Herttuala

kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Aluehallituksen konserni- ja toimitilajaoston jäsen

Jussi Jatkola

kaupunginvaltuuston 1.varapuheenjohtaja

Arto Lehtinen

Kaupunginhallituksen jäsen

Auli Välimäki

Kaupunginhallituksen jäsen